Parikkalan Valo on julkaissut sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelman, joka on sähköverkkoyhtiöille lakisääteinen ja laaditaan kahden vuoden välein. Kehittämissuunnitelmassa esitetään, miten sähköverkkoa kehitetään pitkällä aikavälillä sähkömarkkinalain toimitusvarmuusvaatimusten täyttämiseksi.

Suunnitelmassa kuvataan sähköverkon nykytila, tulevat kehittämistarpeet sekä periaatteet, joiden mukaisesti verkkoa parannetaan ja ylläpidetään eri alueilla. Lisäksi suunnitelmassa tarkastellaan toimintaympäristön muutoksia, kuten sähkönkulutuksen kasvua ja vaihtelua, liikenteen ja lämmityksen sähköistymistä sekä hajautetun tuotannon lisääntymistä, ja sitä, miten nämä muutokset vaikuttavat sähköverkon kehittämistarpeisiin.
Asiakkailla ja muilla sidosryhmillä on mahdollisuus tutustua kehittämissuunnitelmaan ja antaa siitä palautetta joko kokonaisuutena tai yksittäisistä osioista. Saatu palaute huomioidaan osana suunnitelman jatkokäsittelyä Energiavirastolle toimitettavassa lopullisessa aineistossa.
Kehittämissuunnitelma on toimitettu Energiaviraston tarkasteltavaksi, ja verkon käyttäjien kuuleminen toteutetaan Energiaviraston määräysten mukaisesti.
Parikkalan Valon tavoitteena on kehittää sähköverkkoa suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti siten, että sähkönjakelu on luotettavaa ja vastaa alueen asukkaiden ja elinkeinoelämän tarpeita myös tulevaisuudessa.
Parikkalan Valon sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmaan voi tutustua ja sitä voi kommentoida yhtiön verkkosivuilla1.5-31.5.2026 välisenä aikana:
https://parikkalanvalo.fi/sahkonjakeluverkon-kehittamissuunnitelma/